torstai 31. heinäkuuta 2014

Tehtävä avoimelle (Ei tehtävää)

Briefingissä jaettiin edellisen päivän voittajille palkinnot ja uusi briefing joukkueenjohtajille klo 12. Päivää ei vielä peruttu mutta aika todennäköistä on että perutaan. Huominenkaan ei näytä kovin kirkkaalta.

EDIT:
Avoin luokka saa tehtävän. Grid alkaa 11:20 ja päättyy 13:00. Toivon mukaan tehtävä jaetaan jossain vaiheessa.

EDIT:
Päivä peruttiin myös avoimen osalta. Mara on hukassa, ehkä tehtävällä ilman toimivaa radiota...

No eihän se Mara hukassa ole


Ja Marakin kotona. Kansainvälinen ilta klo 19

Torstai, viides päivä

Saas nähdä mitä tulee päivästä, aamulla alle 20 (tuntuu) ja kuvan mukaista

Gridi annetaan vasta briefingissä joka on klo 10:15. Saattaapi olla että tulee lepopäivä. Iltapäivästä on ennustettu länteen keliä mutta se saattaa alkaa liian myöhään että saataisiin kisapäivä.

Eilinen päivä oli Harrin ja Ekin. Hienosti lennetty. Jokaisessa luokassa päivä kuitenkin devalvoitui niin että sijoituksilla ei varsinaisesti ole niin suurta merkitystä, vaikka jäi kauemmas kärjestä. Pääasia että tuli kotiin lentäen ja ilman "päräytystä". Tapsakin sinnitteli hienosti kotiin matalista.

Eki ja Harri lennon jälkeen


Päivä oli varsin hankala ja maasta yritettiin sade, pilvi ja ukkostutkakuvien kanssa avittaa pilttien päätöksiä AAT tehtävällä. Ongelma on edelleenkin surkeat nettiyhteydet. Ei auta vaikkao n 3G/4G/LTE yhteys jos tukiasemalla on kaikki kanavat ja bitit jo jaossa. Tämän takia blogi yms päivitykset jäävät pienemmäksi ja olemassa oleva kapasiteetti käytetään säätietoihin.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Kotia kohti

Kotiin päin ovat tulollaan. Ukkonen on nousemassa lounaasta kentälle ja iso pilvi viimeisellä apukäännepisteellä. EH vaihtoi jo maalilla ja Aku kertoi olevansa 150 m polulta.

Neljäs kilpailupäivä

Mara teki Nimbuksellaan eilen hienon suorituksen ollen 13. ja nosti kokonaissijoitustaan myös hienosti. Muuten eilinen päivä ei mennyt useimpien osalta kuin Strömsössä. Sääennusteet ei mitkään pitäneet oikein paikkaansa, ei edes RASP. Paikallinen meteorologi kertoi +30 asteen rajalämpötilasta jonka jälkeen pilvet kasvavat ja tulee ukkosta. No, Kentällä kuivui ja vähän reitilläkin. Nostot olivat parhaimmillaan parimetrisiä, useinmiten alle. Feikkipilviäkin löytyi enemmän kuin normaalisti.

15 metrisissä Tapsa ja Harri joutuivat kolmen vartin yliajalle. 18 metrisissä lähtö meni kyttäilyksi ja kaikki taisivat katsella toisiaan, koska joku tekee siirron. Yhteispisteissä erot ovat kuitenkin vielä varsin pieniä joten mitään ei ole todellakaan menetetty.


Tänään aamusta aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta. Pohjoisessa näkyy tosin isoja kumpiaisia jo ja etelässä cirrusta. Saas nähdä mitä tulee.


OT aamutoimet tänään esittelyssä
Briefing normaalisti klo 10:15 ja grid sulkeutuu 11:30.  TeamCupissa Japani ja Saksa menivät ohi mutta edelleen hieno 6. sija.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kolmas kilpailupäivä

Eilinen päivä meni hienosti. On harvinaista että jokaisessa kilpailuluokassa on suomalaisia pilotteja aivan kärjen tuntumassa. Ja tuo näkyy tietysti heti Team cupissa jossa suomi on neljäntenä Ranskan, Englannin ja puolan jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa ja joukkueella on rauhallinen ja hyvä vire päällä.

Aamutoimet


Kolmas kilpailupäivä aukeni aamulla sumuisena. Nyt kahdeksan aikaan on aurinko jo putsannut sumua ylöspäin. Grid päättyy tänään 11:45 ja briefing normaaliin tapaan klo 10:15 LT RASP ei näytä kovin hyvää tälle päivälle. Sen mukaan taivas menisi tukkoon kohta puolen päivän jälkeen. No, tuonhan näkee päivän mittaan.

Eevan ja Harrin stepit tänään. 

Tänään järjestäjien tracker on Ekillä (LS) avoimessa luokassa.

Hinaukset alkoivat 12:15. Kovin on höttöspilviä ollut koko aamun matalalla. Nyt pohjat vähän nousseet. Meteorologi meinasi että keli "räjähtää" kun lämpötila nousee +30 asteeseen eli silloin ukkoset alkaa.




maanantai 28. heinäkuuta 2014

Hinaukset käyntiin

Briefingissä jaettiin kaikille vesi(laski?) ämpärit. Liekö kuumuus sitten syynä ja vesihuollon ongelmat. Asfaltti on ainakin sen verran kuumaa että tarttuu jo kenkien pohjaan.

Turvaväritys alkaa olla yleistä monessa koneessa.


Hinaukset saatiin käyntiin klo 12:15. Tehtävinä on 3:00 ja 3:15 AAT  tehtävät. Sää lienee samanmoista kuin eilen, ehkä kuivempaa.

2. kilpailupäivä

Kisat saatiin hienosti käyntiin eilen. Suomalaisittainkin tilanne on todella hyvä ja kaikki pilotit pistemielessä olvat hyvissä asemissa. Sijoitus ei eilen kerro koko totuutta. Sää oli oikukas mutta hyvin oli meteorologi osannut antaa ohjeet tehtävän laatijalle.

Tänään järjestäjien tracker on Ollilla. Saan tänne sivustolle lisää muidenkin suomalaisten SPOT osoitteita. Nettiyhteydet ovat edelleen kiven alla. Plus operaattorin 4G yhteys toimi 150 MB ostetusta 5 GB:sta.. Tänään kokeillaan Play operaattoria. 5 slotilla sai 5 päivää nettiä... Plus maksoi 56 slotia. Saako siis halvalla parempaa..

Sää näyttää epävakaisemmalta kuin eilen. Lännessä on edelleen jokin pilvilautta ja jotain lauttaa on jo kentän päälläkin. Tänään pitäisi olla taas idässä parempaa mutta kuinka paljon se jää nähtäväksi.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Hinaukset alkoi

HInaukset pääsivät käyntiin klo 12. Keli länsi/lounas puolella kehityyi jo puolelta päivin korkeita tolppia ja nyt tuntia myöhemmin kumulusta kukkii ympäri kenttää.

Tehtävät tälle päivälle 2:30 -2:45 h AAT tehtäviä. Ensin lounaaseen, sieltä itään ja pohjoisen kautta kotiin. Kaikilla luokilla lähes samanlaiset.

15m luokan lähtölinja aukeaa ensimmäisenä klo 13:12. Nettiyhteydet ovat todella surkeat. Päivityksissä saattaa olla viivettä aika paljon. WLAN ei toimi olenkaan eikä prepaid kortin operaattorin yhteys toimi tällä hetkellä ollenkaan...

Lähtöajat
KX 13:45
EH 13:46
OT 13:38
MX 13:39
4T 13:43
LS 13:43

Tehtäväajat 15 ja 18 2:30 ja avoimella 2:45

Ekillä SPOT

Ollilla:


1. kilpailupäivä

Aurinko nousi aamulla kirkkaalle taivaalle. Sää on tyyni mutta kentällä kuohuu jo. Aamu seitsemältä näkyi jo tankattavia koneita. Gridi avataan klo 8 ja Suomen joukkueella on ainakin tarkoitus laittaa koneet heti aamusta gridiin. Punnituksia kun ei ole harjoiteltu kertaakaan harjoituspäivien aikana niin odotettavissa on pitkiä jonoja ja aikataulun venähtämistä. Toivotaan kuitenkin että ei.

Eilen saatiin kilpailut avattua. Puheet olivat maltillisia ja aikataulussa pysyttiin.

Suomen joukkue

Tänään briefing lienee klo 10:15 kuten normaalisti. Järjestäjien seuranatalaitteet ovat tänään 15m luokalla 15 pilotilla. Harri saa suomalaisista yhden laitteen.

Sää näyttäisi RASPin mukaan kuolevan klo 15 aikaan länsipuolassa. Itään päin saattaa olla jonkin aikaa pidempään keliä. Katsotaan mitä virallinen meteorologi sanoo briefingissä.


lauantai 26. heinäkuuta 2014

Avajaiset

Tänään lauantaina on ensimmäinen virallinen tapahtuma eli avajaiset. Sää näyttäisi suosivan tapahtumaa. Jo aamusta aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta.


Eilen Schemphirtin huoltomies "Pertti" sai Maran koneen siipitankit toimimaan. Tänään aamusta vielä säädetään puolipuristusvaijeri ja pyrstötankki niin alkaa kaikkien koneet olla kisakunnossa. SPOTteja on aika monella mukana ja laitan linkit niihin tässä ennen kisan alkua. SPOTit saisi kuulemma jotenkin näkymään samalla kartallakin. Onko jollain ohjeita miten tuo tehdään?

Illalla mennään marssimaan kaupungille avajaisten merkeissä ja huomenna päästään tosi toimiin eli on ensimmäinen kisapäivä. Toivotaan että sää suosii niin saadaan sekä kisaorganisaatio että pilotitkin hyvään vireeseen heti alkumetreiltä asti

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Perjantai, iltapäivästä ehkä lentokeliä

Taivas on aamusta samankaltainen kuin eilen. Pilvessä ja piskottelee. Ennuste näyttäisi kuitenkin että puolen päivän jälkeen aurinko saattaisi tulla esiin. Katsotaan kunka käy.Maa on kuitenkin sen verran märkä että tuskin lentopäivää saadaan aikaiseksi.

 Huomenna lauantaina näyttää jo paremmalta. Avajaiset ovat huomenna illalla ja pääsemme kuuntelemaan hienoja ja kannustavia puheita Lesznon pääpaikalle, keskustorille.

Klo 10:15 briefing hangarissa normaaliin tapaan. Joukkueenjohtajien ensimmäinen virallinen kokous on tänään klo 14.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Lepopäivä tulossa

Yöllä sateli vettä ja edelleen piskottelee.  Taitaa tulla välipäivä virallisissa harjoituspäivissä. Tänään ehditään hyvin huoltaa vielä koneita. Jotain pientä laitettavaa löytyy aina.

Nettiyhteydet tuntuvat olevan kiven alla kenttäalueella. Hotellin baarissa ja aulassa on WLAN mutta leirialueella ei ole mitään. Hankin tänään paikallisen 4G yhteyden niin saamme leirialueellakin päivien aikana informaatiota kulkemaan suuntaan ja toiseen.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Harjoituspäivät

Ensimmäinen virallinen harjoituspäivä on takana ja tästä on hyvä jatkaa. Soaringspotista löytyy tulokset. Tokikaan kaikki eivät ole lentäneet mutta tulokset näyttävät toistaiseksi hienoilta


http://soaringspot.com/leszno2014/results/15-meter/daily/day-1.html
http://soaringspot.com/leszno2014/results/18-meter/daily/day-1.html
http://soaringspot.com/leszno2014/results/open/daily/day-1.html

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Leszno kutsuu

Koivulan Mara ensimmäisenä teaminä on paikalla ja sai varattua Suomen joukkueelle koneille parkkipaikat. Varatut paikat ovat alue 10 ja puolet alueesta 11.


maanantai 14. heinäkuuta 2014

Joukkue valmiina lähtöön

Tällä viikolla (29) lähtevät pilotit avustajineen kohti Puolaa. Osa menee via Baltican kautta, osa, laivalla Puolaan ja osa Ruotsin kautta. Tulevana viikonloppuna on joukkue kasassa ja täydentyy joukkueenjohtalla viikonlopun jälkeen.

Tunnelma on korkealla onnistuneiden kotimaan kisojen jälkeen. Onneksi olkoon vielä MM -hopeasta Antti ja Nikke. Pyrimme vähintään samaan.