lauantai 9. elokuuta 2014

Kisat ohi

Se oli siinä. Kaikki pääsivät kotiin, tosin Olli joutui päräyttämään juuri ennen maalia. Kone ehjänä ja matkalla jo kohti uutta omistajaa. 

Lisää tunnelmia myöhemmin. Nyt Leszno vaikenee. Kiitos seurasta.

Kohta tehtävälle

Harri tuossa ilmoitteli pohjiksi 2050 m tällä hetkellä. Lähtölinjan15m:lle aukeaa 13:47

Hinaukset käyntiin

Monen viivästyksen ja uusien tehtävien jälkeen hinaukset alkoivat 12:40. Tehtäväversiossa päästiin nyt C -versioon joka on 250-260 km riippuen luokasta.


Kovin montaa kumpiaista ei taivaalla ole. Lisäksi lounaasta nousee konvergenssi joka lienee Lesznossa jonkun tunnin päästä. Toivotaan ettei häiritse tehtävää.

Viimeinen kilpailupäivä

Niin se kaksi viikkoa on vaan vierähtänyt. Piloteilla reilu kolmekin viikkoa.

Aamu valkenee kirkkaana ja satellittikuva näyttää samanlaista koko Puolan alueelle. Grid sulkeutuu klo 11:00 joka saattaa luvata vähän pidempää tehtävää. Kisan aikana ei olla päästy edes 400 km pituuteen, josko tänään edes avoimelle MM -kilpailujen tason mukainen tehtävä.

perjantai 8. elokuuta 2014

Tehtävällä

Sää on edelleen hieno. Satelliittikuvat näyttävät tehtäväalueellekkin hyvän näköistä kumpiaista. Pohjat ovat olleet 1300-1400m. Pohjoisessa kastepistelämpötila näyttäisi vähän matalampaa keliä mutta se jää nähtäväksi. Spoteista vois seurata poikain menoa.

Hinaukset

Hinaukset lähtivät taas ajallaan eli 12:15. Sää näyttää varsin hyvältä ja tehtävätkin vähän pidempiä. Tänään South African JS jakeli nimikko tinttilätsät piloteille ja joukkueenjohtajille. Oikein nimi brodeerattuna. Poijat osaa markkinoinnin. JS1 on tuossa lähes päivittäin kierrellyt kenttää suihkumoottorillaan ja on jaeultu jos jotain materiaalia päivittäin.



Viimeistä edellinen päivä


Taivas on epämääräisessä pilvessä ja ilma on melko viileää. Yhtä epämääräisiä ovat olleet kaikki ennusteet täällä säiden suhteen. Ei edes meidän rasp ole osannut oikein luvata meille säitä.


Joka tapauksessa GRIP laitetaan kiinni klo 12 eli joskus sen jälkeen sitten hinaukset. Tapsa meinasi että lännessä olisi jotain pientä ikkunaa lentämiseen. Samaa mieltä oli RASP mutta katsotaan mitä meidän ennustajaukko sanoo brifingissä.

Eilinen päivä oli avoimen luokan päivä suomalaisittain. Mara ja Eki lensivät loistavasti, Eki kolmas ja Mara kuudes.


torstai 7. elokuuta 2014

Hinaukset käyntiin

Tänään päästiinkin alkuperäisen suunnitelman mukaiseen hinausaikatauluun. Hinaukset klo 11:30. Säämassa liikkuu hitaasti itään ja Leszno on kahden pilvimassan välissä hienoisessa korkeapaineessa. Pieni konvergenssi on tuossa länsipuolella mutta meteorologi kertoi briefingissä että kuivaa on. Aika näyttää janseurataan sään kehittymistä.

Olli lentääkin sitten viimeisiä lentoja OT:lla. Paroni Belgiasta osti koneen ja se viedään tehtaalle terkistettavaksi. Käsirahakin on jo kuulemma maksettu. Nyt kun koneen omistajan nimessä on oikein "De" niin Olli ajatteli muuttaa nimensä Olli De Ronen. Meneehän se Ollikin linnasta linnaan ja kone mennyt paronille niin melkein sukua on ;)

Pientä lauttaantumisen vaaraa on kyllä huomattavaissa jo nyt osassa taivasta

Uusi kilpailupäivä

Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Mieli sen sijaan ei ole yhtä kirkas kaikilla. Eilinen ei kaikilla mennyt kuten odotekuset olivat ennen hinauksia.

Loppukisaa pitää katsoanyt  uusin silmin ja mielin. Grid menee kiinni 11.15


keskiviikko 6. elokuuta 2014

Kotia kohti

18 m pojat on lähes loppuliussa. Mara oli joutunut päräyttämään ja Tapsa on pellossa. Harri pääsi lähtemään vasta kolmelta joten siinä syy miksi hän on muita perässä.

Tapsan maastolasku, noin 90 km 

Harri on menossa peltoon myös Kaliszin pohjoispuolelle.
Ohessa kuva paikasta


Hinaukset käyntiin

Ei ole järjestäjillä helppoa ei... Ensin annettiin tehtäväksi eilinen suunniteltu tehtävä, sen jälkeen gridissä versio C jota muutettiin 2 minuuttia kuittausten jälkeen versioksi D jonka jälkeen kutsuttiin joukkueenjohtajat takaisin tehtävänantoon jossa ensin muutettiin versioksi E ja lopulta F jossa kaikki edelliset muutokset poistettiin ;)

No, hinaukset saatiin käyntiin lopulta klo 12:15. Tehtäväalueella kuitenkin on muodostunut yläpilveä joten jää nähtäväksi, kuinka pitkään keliä on. Voihan se yläpilvi häipyäkkin.

Seitsemäs kilpailupäivä

Vaihteeksi voitaisiin taas lentää. Aamu ei näytä lupaavalta mutta RASPin kuvat on ihan hyvän näköisiä


Briefing 10:15 ja rwy 24 käytössä. 

Tehtävät pitäisi ilmestyä ennen briefingiä järjestäjien sivulle. Saa nähdä.  György rikkoi kalustoansa peltokeikalla. Puolalainenkin asfaltti on liukas sateella eikä kannata väistää koiraa. Auto meni lunastuskuntoon ja putkikaan ei hyvältä näytä. Nähtäväksi jää onko pilotti lentokuntoinen ja missä kunnossa kone. Käsi on kuulemma ainakin ollut paketissa.




maanantai 4. elokuuta 2014

Maanantai lepopäivä

Eilisen ukkoshässäkän ja putkirumban jälkeen hyvä ratkaisu. 

Tuloksissa eilen suomalaisittain hienoja suorituksia!

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Maastolaskuja

Putkirulianssi lähdössä liikkeelle. Tapsa maastossa ja muutkin kovasti uhkailevat samaa. 18 m poijaat ei ilmoitellut vielä mitään

Olli taitaa tulla moottorilla kotiin. Eki ja Mara Ostrowin kentällä, muut pellossa.

Hinaukset käyntiin

Hinaukset käynnistyivät tunnin odottelun jälkeen klo12. Tuuli on melko navakkaa. Aamun kuivan kelin jälkeen alkoi pilviäkin muodostua reittiviivan suuntaan

Tapsalla petti pyrstötankin  teipit ja jouduttiin tankkaamaan uudestaan stewardin valvonnan alaisena.

Kuudes kilpailupäivä

Eilen oli Puolalainen ilta jossa paikalliset farmarit tarjosivat tuotteitaan laidasta laitaan. Kirkas snapsi taisi olla ehkä kaupallista kuitenkin kuten olutkin. muuten hauskat juhlat jotka kuulemma jatkuivat pitkälle yöhön.



Tänään taidetaan sitten tehdä tämän kisan lämpöennätys ainakin ennusteiden mukaan. Reilusti yli kolmekymmentä. Luvassa kuivaa keliä ja ukkosta... Kuten eilenkin siis. Yksitääiset cumulukset kun jonnekkin pääsevät kehittymään niin niistä kasvaa ukkospilvi melko nopeasti.

Normaalit aamutoimet ovatjo pitkällä, koneet gridissä 06:lla ja gridi menee kiinni klo 11:00

Olisikohan tänään ensimmäinen päivä kun annettaisiin oikea tehtävä. Tähän asti ollut 1:30 -3:00 h AAT tehtäviä.

lauantai 2. elokuuta 2014

Päivä pulkassa

Kaikki pilotit kotona. Päivä venähti vähän pidemmäksi kuin suunniteltu. Keli oli melko matalaa ja pääosin kuivaa. Mara joutui päräyttämään ja tuli moottorilla kotiin.

Hinaukset klo 12:30

Kaikilla 2 h AAT

Hinaukset alkoivat lopulta sitten 13:30. Tehtävä muuttui järjestäjien pienen sekoilun jälkeen 1:30 AAT 

Lauantai , viides kilpailupäivä?

Aamu valkeni viiden jälkeen sumuisena. Aurinko kuitenkin pilkahti hetken noustessaan idän puolelta tätä planeettaa. Tällä hetkellä taivas on kuitenkin pilvessä ja varsin tyyntä. Saas nähdä mitä tehtävänantajat keksivät tälle päivälle. Joka tapauksessa normaalit aamutoimet eli kiitorata 06, grid sulkeutuu 11:30 ja briefing 10:15. Joukkueenjohtajien briefing normaaliin tapaan klo 9:45

Neljä kilpailupäivää on kuitenkin jo takana joka takaa sen että maailmanmestaruustittelit voidaan jakaa. Mikäli sääennusteet yhtään pitää paikkansa, pitäisi kilpailupäiviä tulla vielä lisää. Ja tätä odottavat ainakin meidän pilotit. Kirittävää on ja päiviä tarvittaisiin lisää sekä niitä samoja hyviä suorituksia mitä nähtiin ensimmäisinä päivinä. Team cupissa olemme edelleen hyvälä jaetulla 6. sijalla.

ps pilkistelee se aurinko näkköjään vähän nytkin, tosin tosi vähän...

perjantai 1. elokuuta 2014

Päivä peruttu

Päivä peruttu. Huomista odotellen

Kuudes päivä

Eilen oli illalla kansainvälinen ilta. Kansainvälisessä illassa kukinmaa saa laittaa tarjolle syötävää, juotavaa jne
kaikkien maisteltavaksi. Suomi meni perinteisellä linjalla.


Tarjolla oli monenmoista herkkua eri maista.



Yhteiskuvassa nostettiin Seppo Kahvin kone ylös. Ei näytä Diana paljoa painavan.. Facebookissa löytyy videona samasta.

Keli ei näytä kovin hyvältä tänäänkään. Ilma on melko viileää ja taivas osittain pilvessä. RASP ennusti varsin heikkoa keliä alueelle. Gridausharjoitus kuitenkin pidetään eli komento tuli, Rata 06 ja gridaus päättyy puolelta päivin.